19.12.2009

pukinkonttiin


Mummu osti tytöille joulupaketteihin Marimekon lakanasetit. Tai isommalle osti lakanat, pienemmälle kangasta. Minä lupasin ommella kankaan lakanoiksi ja laittaa takaisin pakettiin. Tämmöiset tuli, koko on siis siihen äitiyspakkauksen täkkiin sopiva, tyynyliina Tenon lasten tyynyyn (35cm*45cm). Surautin vielä yhdestä hukkasuikaleesta tommoisen olkalaukun, mihin pakkasin lakanat ennen kuin sujautin ne lahjapakettiin. Kankaasta jäi vielä sellainen palanen, että siitä tulee kesäksi liivimekko.

Niin ja kuvio ei ole pussilakanassa ihan keskellä ihan minun pihiyden takia, kun kankaasta olisi jäänyt niin paljon tosi kapeaa hukkapalaa jos olisin leikannut pussilakanaan kuvion keskelle.





16.12.2009

Kinttaat


Pakkaskelit iskivät, piti saada koululaiselle kinttaat. Kirppikseltä löytyi sopiva lasten teddykarvainen takki, josta leikkasin vuoret kinttaisiin, päällinen sitä samaa Hello Kitty-fleeceä kuin aikaisemmin tekemissäni hatuissa. Hyvin kuulemma lämmittävät. Kaava SK 11/2000, suurensin vähän lehden 3-5-vuotiaan rukkasen kaavaa. Hanskojen suuaukot on vedetty vaan saumurilla, kun minun vanha ompelukone ei kyennyt ompelemaan noin paksua.







13.12.2009

Yksi pieni elefantti marssi näin...


Tämä elefantti marssii pukinkonttiin, kummipojalle.

Kankaat niistä eilen esittelemistäni löydöistä, Marimekon Jokapoikaa ja ruskeaa kukkakangasta (häntä on myös samaa kuin korvat). Kaavan piirsin itse kun en löytänyt tähän hätään mistään sopivaa. Silmät olen ommellut villalangalla, on turvallisemmat pienissä käsissä kuin napit jotka saattais irrota. Korvat olis saanut olla kyllä isommat, mutta on tuo ihan kiva näinkin. :)



 

 

12.12.2009

Kangaslöytöjä

Eilisen Kiteen reissun saldo, kasa kankaita 2e yhteensä!



Tämä on ihanaakin ihanampi, retro hevoskuvioinen kangas. Tämä on suuri tyynyliina, en tiedä vielä meneekö käyttöön sellaisenaan vai teenkö siitä jotakin.

 

Marimekon Jokapoika-raitaa iso pala ja ruskeaa kukkakangasta. Nämä ainakin menee todennäköisesti tonttupajan tuotoksiin ja pukinkontin sisällön täyttämiseen tänä jouluna..

 

Pikku norsuja! Tämäkin on tyynyliina, mutta taitaa päätyä joksikin muuksi.

 

Disneyn vauvoja, suurehko kangas/(verho?).

 

Iki-ihana Sesame Street!! Suuri pitkä verho, saa nähdä raaskinko leikata tätä...

 

 

10.12.2009

Leipurille essu, osa II


Samalla tyylillä kuin edellinen, mittasin lapsen noin 'sinne päin' ja leikkasin vapaalla kädellä kappaleen. Essut ei muuten ole ihan suoria pötkylöitä, vaikka kuvissa saattaa ehkä siltä näyttää, vaan levenee helmaa kohden.



9.12.2009

Leipurille essu


Pikkuleipurille essu. Kangas vanhasta verhosta, en tiedä liekö tuo on ihan aitoa Marimekkoa vai jotain feikkiä, mutta sopii nuo värit kivasti tämmöiseen jouluessuun. Tehty ihan ilman kaavaa, vapaasti vaan suoraan saksin kappaleen menemään. Takana on kiinnitysnauhat (nauhat tehty samasta kankaasta) niskan taakse sekä vyötärön kohdalla. Napit laitoin koristeeksi molempien nauhojen kohdalle, vahvistavat samalla nauhojen kiinnityssaumaa. Toisen leipurin essu on mitattu ja leikattu, odottaa ompelua.



 

8.12.2009

Joulupuu on rakennettu


Mistä on joulupuut rakennettu?

Kukkaruukusta, punapajun oksista, pienistä kivistä, jäkälästä, varvuista, villalangasta, kävyistä ja kimalleliimasta. Niistä on joulupuu rakennettu.



 


Kuvat on vähän tommosia, kun en edelleenkään hallitse hyvin kuvaamista hämärässä, niin oli pakko laittaa salamaa pilaamaan tunnelma. Näin jälkeen katsottuna tuo villalanka olis saanut olla eri väristä..

Kaulakoru tyynyliinasta


Kyllä vaan! Saumoista aikansa nähneet satiiniset tyynyliinat muuttuivat kaulakoruksi... Tässä olen käyttänyt suuria puuhelmiä satiinisen putken sisällä, mutta helmiksi voi laittaa esimerkiksi pieniä askarteluun tarkoitettuja massapalloja tai pumpuliakin, mutta silloin koru ei laskeudu yhtä kauniisti koska se jää niin kevyeksi.



 

 

Tuunatut juhlakengät


Juhlakengät Erikalle kirppikseltä eurolla, kukat omasta ompelulaatikosta pengoin ja liimasin kenkiin kiinni. Näissä oli varmaankin ollut tuossa edessä jokin koriste, koska siinä oli pieni ruma jälki, niin se piti jollain peittää. ;) Tuli aika kivat, ainakin käyttäjänsä tykkää!



 

28.11.2009

Hello Kitty-hattu numero kaksi


Tottahan toki isommankin piti saada siitä Hello Kitty-kankaasta hattu, tein tämmöisen isompien mallin leteillä. Tämäkin käännettävä, toinen puoli yksivärinen.



 

21.11.2009

Hello Kitty -myssy


Meillä on ollut Erikalla käytössä sellainen kypärähatun mallinen neulosmyssy, joka on koettu tosi käteväksi ja lämpimäksi. Se on jo Jennalta peritty, joten on aika venähtänyt ja siihen oli tullut reikäkin. Tekaisin tämmöisen myssyn fleecestä Erikalle, hyvin tyytyväinen on nyt!



 

 

Hattu on tehty ilman kaavaa, länttäsin vanhan hatun kankaan päälle ja saksin vaan menemään, saumurilla pari surrrurr ja siinäpä se. Hattu on itseasiassa käännettävä, kaikki saumat ovat päällisen ja vuorena olevan yksivärisen fleecen välissä, joten tämän voi kääntää ja käyttää myös yksivärisenä! Molemmat käytetyt fleecet kierrätettyjä, Hello Kitty-kuosinen kirppikseltä joskus hankittu ja vuorena oleva tummansininen omasta vanhasta hameesta.

12.11.2009

Tiimari-ostokset, vihdoinkin!


Tattaraa!! Joku pääsi eilen vihdoinkin Tiimariin, kun piti lähteä Kiteelle ostamaan lumikolaa. Siis varsin hyvä syy emännän päästä Tiimariin, koska isäntä sai lumikolan. Paitsi ettei se saanut sitä 75euron Fiskarsin kolaa, vaan jonkun halpisversion meidän omasta rautakaupasta, ei siis edes sieltä Kiteeltä, hah. No mikä tärkeintä, minä pääsin TIIMARIIN.



Jos ei näistä tytöt saa joulukortteja aikaiseksi, niin sitte saavat sukulaiset jäädä nuolemaan näppejään. On nimittäin Tiimarin hinnat nousseet aika tavalla sinä aikana kun minä olen ollut valtakunnasta poissa. (Anteeksi, siis tasavallasta. )

7.11.2009

pikku näpertelyä helmistä ja napeista


Tämmöisiä rintaneuloja ja pinssejä olen nyt liimaillut. Sitä kuumaliimapistoolia ei edelleenkään ole hankittu, vaan pikaliimalla näitä olen kasannut. Meinasin eilenkin liimata itseni sormista pöytään kiinni tätä tehdessäni...



Pohjana käytin tähän noin 2cm halkaisijaltaan olevaa suurta nappia, lisäksi tuon korkeamman "kasan" kohdalla on pohjalla vielä toinen vähän pienempi nappi. Tämä on nyt tämmöinen testiversio, enkä ihan tyytyväinen kyllä tähän ole. Jos saisi sen pistoolin hankittua niin ehkä sillä olisi helpompi liimailla. Ainakin nuo pienet helmet asettui vähän mihin sattuun, niitä on aika vaikea liimata just siihen kohti mihin sen haluat. Pikaliima on oikeasti PIKAliimaa, tarttuu nimittäin sekunnissa!

5.11.2009

pientä kivaa terassille


Näitä olen nyt näpertänyt parina iltana. Aineksina pilttipurkkeja, kierrätettyjä rautalangan pätkiä ja helmiä. Aseeksi tähän riittää jonkinmoiset pihdit, joilla voit katkoa rautalankaa sekä vääntää sitä. Nämä lyhdyt laitetaan etuterassille roikkumaan, kunhan saan tehtyä vielä lisää!




Huomioi, että purkkiin täytyy laittaa kynttilän alle esim. hiekkaa noin 1 cm verran, ettei purkki halkea lämmöstä. Vaihtoehtoisesti voit laittaa purkkiin noin pari senttiä vettä ja kynttilän siihen kellumaan.

4.11.2009

Neulojan meemi


Löysin tämmöisen neulojen meemin, tämä oli aika hauska!

Jos olisin puikkokoko, olisin puinen numero 7.
Jos olisin lanka, olisin paksu monivärilanka.
Jos olisin kirjoneule, olisin Lapin lapasen kirjoneulekuvio.
Jos olisin neulehuivi, olisin paksu mutta reikäinen, epätasaisen ja huolettoman näköinen.
Jos olisin sukka, olisin pehmeä ja lämmin yösukka.
Jos olisin neuleohje, olisin se Lapin lapanen, tai sukka.
Jos olisin pyöröpuikoilla, olisin lapsen villatakki.
Jos olisin huopuvaa lankaa, olisin patalappu.
Jos olisin neulottu/virkattu kolmiohuivi, olisin iso ja sellainen jossa on hapsut reunoissa.
Jos olisin neulepinta, olisin joustoneule 2o/2n.
Jos olisin virkattu, olisin lapsen kesäpipo.
Jos olisin sohva, olisin iso ja syvä kulmasohva.
Jos olisin neulepaita, olisin paksu ja vähän liian iso.
Jos olisin neulekirja, olisin varmaan joku sellainen jossa on nopeasti valmistuvia ohjeita.
Jos olisin neulelehti, olisin joku kiiltävä, ihania kuvia täynnä oleva ulkolainen lehti.
Jos olisin lankakerä, olisin aina sotkussa.
Jos olisin uutuuslanka, olisin se kaikkein räikeimmän ja värikkäimmän värinen.
Jos olisin neuletyö, olisin keskeneräinen, pitkään.

2.11.2009

kyltti


Tekaisin eilen vielä siihen Jennan vessaan tämmöisen kyltin oveen. Tekstin painaminen vähän epäonnistui, tai siis sabluunan teko, piirsin kirjainten sabluunan vapaasti käsin enkä nyt ole ihan tyytyväinen lopputulokseen. Kirjainten päälle liimailin lasihelmimursketta kimalteeksi, en tiedä näkyykö se kuvassa.



30.10.2009

Pöllö-kaveri


Jenna luki eilen Koululainen-lehteään ja näki siinä pienen pöllömaskotin, jonka voi kiinnittää reppuun. Minä sitten illalla tutkailin lehdestä sitä kuvaa ja näpersin Jennalle tämmöisen. Tämä on nyt tämmöinen prototyyppi, koska en viitsinyt ompelukoneella surruutella kun Jenna nukkui. Palasia ei siis ole huoliteltu ollenkaan ja pöllö on ommeltu kokonaan käsin. Voisihan tuon tikata äkkiä vielä koneella ympäri niin varmasti kestää. Päälle ommellut osat olen kiinnittänyt liimakankaalla, joten ne ei purkaudu, käsipistot on vain koristeeksi. Oli neiti ollut ihastuksissaan aamulla, kun oli nähnyt pöllön roikkuvan repussa!









29.10.2009

Jalkojen lepopaikka


Meillä on jo jonkin aikaa ollut jalkapallin kaipuu. Eilen sain idean, ja tänään se pääsi toteutukseen!

Leikkasin suurista styrokslevyistä (noin 5cm paksuja) neliöitä niin monta, että niitä pinoamalla sain haluamani korkeuden pallille. On muuten sottaista puuhaa se styroksin leikkaaminen... Käärin paksua fleeceä reunoille ja 'käärin' koko komeuden yhteen parilla narulla (tämä helpottaa palikan käsittelyä, eivätkä levyt heilu sitten käytössäkään irti toisistaan). Narujen alle asettelin myös pallin päälypuolelle pari kerrosta fleeceä. Mittailin kuutioni ja leikkasin kankaat, surrur pari minuuttia ja huppu oli valmis! Vetaisin hupun koko komeuden päälle ja ompelin huolittelukappaleen pohjaan käsin (niittipyssyn niitit eivät pysy styroksissa kiinni!).



 

Tässä kelpaa lepuutella jalkoja! Raaskin viimeinkin leikellä tuon kukkakuvioisen suuren pöytäliinankin tähän tarkoitukseen. Vähän jäi vaivaamaan nuo nurkat, kun saumat jäi pikkasen törrölleen, mutta kyllä ne siitä asettuu käytössä. Voitte arvata tykkääkö tytöt muuten tästä kuutiosta... Piti monta kertaa mainita, että se on muuten sitten MINUN. :)

28.10.2009

Terveisiä kirjastosta (taas)


Koska meillä on niin ihanan hyvä kirjasto, esittelen tulevaisuudessa varmasti paljon kaikenlaista askarteluun, käsitöihin ja muuhun liittyvää kirjallisuutta. Tänään nappasin mukaani nämä, ihan kansien perusteella lainasin (etenkin tuon ideoita kotiin-kirjan kansi veti minua puoleensa). En vielä ole ehtinyt selailla mitä pitävät sisällään, mutta pikaisella vilkaisulla vaikuttavat tosi kivoilta molemmat.



Huomasin vasta kotona, että molemmat kirjat ovat samojen tekijöiden! Näiden tekijöiden kirjoja täytyy löytyä enemmänkin, pistetään asia tutkinnan alle. :)

26.10.2009

tesmausta..


Ensin oli valkoinen tyynyliina, kangasvärejä, pala superlonia (töpötykseen) sekä sabluuna. Niistä tuli tämmönen. Sinisen eri sävyt itse sekoitettu navy-sinisestä ja valkoisesta sekoituspigmentistä. Jotenkin vähän jouluinen tuo kuvio, eikö olekin?



 

 

 

Tämä oli tällainen eilisen illan rentoutumis-projekti, ihan testausmielessä. Sabluuna oli valmis, jostain saatu. Halusin vain testata miten tämä värit-sabluuna-juttu toimii, ennen kuin menen pilaamaan verhojani... tarkoitus olisi tehdä itse vähän erityylinen sabluuna ja laittaa olohuoneen mustat paneliverhot uusiksi.

23.10.2009

Toinen kirjavinkki


Pyörähdin kirjastossa tänään palauttamassa kirjoja ja tämä pilkisti silmiini heti. Vaikuttaa kivalta kirjalta, paljon helppoja ohjeita ja inspiraatiota!




Bente Myhrer & Lilly Secilie Brandal: Virkkaus: Vanha konsti, uudet mallit

19.10.2009

Kirjavinkki

Siellä kirjastossa tänään sattui silmiin tämä kirja. Olivat keränneet esille yhdelle pöydälle erilaisia käsityö- ja sisustuskirjoja, nappasin tämän siitä mukaani, kun värikäs kansi houkutteli. Eikä voi kuin suositella, yhden läpiselauksen jälkeen ihan ähkyssä ihanista ideoista, värikkäistä kuvista ja taidolla taitetusta kirjasta.

Suosittelen!


Tunnustus!




Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta


Kiitokset Sonjalle tästä ihanuudesta! :) 


Sitten ne seitsemän tunnustusta... hmm... tämä voikin olla vaikea tehtävä!


- Minulla on lievä tarkistusneuroosi; joka kerta kun lähden johonkin katson ainakin kolme kertaa, että kaikki valot on pois, ovet ja ikkunat kiinni, kahvinkeitin pois päältä jne.


- Häpeäkseni tunnustan, että olen todella huono vaihtamaan lakanoita sänkyihin, meillä saattaa olla samat lakanat parikin kuukautta... enkä halua edes ajatella mitä mikroskooppisia kavereita siellä mönkii!


- Voileivälle päälliset laitetaan seuraavassa järjestyksessä: levite/voi, makkara, juusto ja sitten mahdolliset muut. Ei ikinä koskaan juustoa makkaran alle! :)


- Minulla on ehkä noin parikymmentä laukkua ja vähän enemmän kenkäpareja. Silti käytän suurimman osan aikaa vain sitä yhtä laukkua ja yksiä tiettyjä kenkiä.


- En voi sietää Big Brotheria. Tätä tuskin tarvitsee selittää?


- En voi myöskään sietää ihmisiä jotka esittävät koko ajan jotakin muuta kuin todellisuudessa ovat. Edellinen liittynee hiukkasen tähän asiaan..?


- Haaveilen edelleenkin ulkomaille lähtemisestä, minne tahansa. Mieluiten johonkin missä on lämmin 365 päivää vuodessa.




Minä nyt laiskuuttani huijaan sen verran, että en osoita tätä kenellekään tietylle seitsemälle bloggaajalle, vaan kaikki jotka täällä yleensä käyvät vierailulla voivat ottaa tämän omaan blogiinsa.

Löytöjä esittelyssä





Suuren suuri lattiatyyny löytyi talon vintiltä, se oli peitetty rumalla ruusutyynyliinalla! Käytin tyynyn pesussa ja oi miten kiva se onkaan!







Elefanttimarssi löytyi Kiteen reissulla kirppikseltä. Pussilakana ja tyynyliina kolme euroa! Pussilakanan ripustin ryijytangolla Erikan seinälle, tyynyliina koristaa pientä sohvaa (alempi kuva).